Lontoon kaduilta kultaisille kaduille
Clifford Edwards syntyi vuonna 1945. Hän syntyi köyhään työläisperheeseen, joka asui kaksikerroksisessa rivitalossa, jossa oli vessa pihan perällä. Ainoana poikana, jolla oli viisi siskoa, kolme vanhempaa, yksi nuorempi ja kaksoissiskonsa Christine.
Lancashiressä Cliffordin syntymän aikaan
hänen isänsä aika armeijassa oli päättymässä
Lancashire Fusiliers -nimisissä jalkaväkijoukoissa. Hänen isäänsä
harmitti aina se, että hän vietti kaiken sotilaanaoloaikansa työskennellen
suutarina, korjaten saappaita muille miehille pääsemättä koskaan taistelemaan
maansa puolesta. Hänet lähetettiin lopulta Ranskaan, mutta hän haavoittui
noustessaan maihin manner-Eurooppaan ja hänet lähetettiin kiireesti kotiin
saamaan sairaalahoitoa sirpaleen tekemään haavaan. Hän ei saanut koskaan
tilaisuutta palata taistelemaan maansa puolesta ja mies, joka tuli kotiin
sodasta, jonka oli tarkoitus muuttaa maailma paremmaksi, oli muuttunut mies.
Hän lähti onnellisena, unelmineen sekä itsensä että perheensä tulevaisuuden suhteen, mutta palasi kotiin katkerana, harhakuvitelmansa menettäneenä, vanhempana ja hyvää vauhtia sortumassa vakavaan juopotteluun. Hänen Iso-Britannian rautateiden paikallisessa sulattotehtaassa oleva työpaikkansa odotti häntä, kun hänet vapautettiin armeijasta.
Asuminen naisvaltaisessa talossa kuuden
pienen lapsen kanssa ei ollut helppoa, ja niinpä Alfred alkoi viettää
vapaa-aikansa pubissa. Hänen syvin pettymyksensä tuli urheilulajistaan. Ennen
sotaa hän oli saavuttanut kunnianhimoisen tavoitteensa tulla
jalkapallotuomariksi Lancashiren piirissä. Hänet oli varattu ennen sotaa
ylennettäväksi jalkapalloliigaan, mutta poissaoloaikansa vuoksi hän oli
menettänyt tilaisuutensa. Eniten häntä loukkasi se, että eräs paikallinen
nuorempi mies, jota hän oli kouluttanut ennen sotaa, sai paikan ja lopulta
valittiin tuomaroimaan cupin loppuottelua Wembleyn stadionilla.
Perhe kasvoi, mutta Clifford oli heikko ja
usein sairas lapsi. Itse asiassa, ennen kuin hän oli kuusi viikkoa vanha, hän
taisteli hinkuyskäisenä ja keuhkokuumeisena henkensä puolesta. Hänen äitinsä
taisteli hänen rinnallaan ja hänen jatkuvan huolenpitonsa johdosta hän jäi
henkiin. Cliffordin lapsuusmuistot ovat pelon ja jatkuvan nälän sekaisia.
Kesäisin ja talvisin lauantai- ja sunnuntai-iltapäivisin
pubien sulkeuduttua koko perheellä oli tapana mennä pitkälle kävelylle siihen
asti, kun isä oli palannut kotiin ja mennyt nukkumaan selvittääkseen päätään
viimeisimmästä juopottelureissustansa. Kävely suuntautui usein paikalliselle
hautausmaalle, koska siellä oli paljon paikkoja istua ja leikkiä.
Koulu oli Cliffordille painajainen, koska hän
oli kiusaajille helppo kohde. Koulupäiviensä aikana Clifford alkoi tajuta,
ettei suurimmat kiusaajat aina olleet lapsia vaan aikuisia.
Joillekin hänen opettajistaan oli kehittynyt
sadistinen luonne sodassa palvelunsa aikana ja käyttivät hyväkseen heikompia
lapsia, joiden vanhemmat eivät valittaisi heidän raakalaismaisuudestaan.
Viimein Clifford siirrettiin oppikouluun,
jossa kepistä ja sandaalista saamisesta tuli normaali osa hänen jokapäiväistä
elämäänsä. Hän ei koskaan ollut nokkela lapsi; itse asiassa hän vietti koko
kouluaikansa luokan pohjasakkana. Hän oli aina väsynyt eikä kyennyt
keskittymään kotielämänsä vuoksi eikä myöskään siksi, että sairasti jatkuvasti
poskiontelontulehduksia ja influenssoja, jotka saivat alkunsa ruokavaliosta,
jota heidän äitinsä oli pakko lapsillensa antaa rahan puutteen takia.
Useimmat oppikoulun opettajat tulivat vain
siksi, että se oli työpaikka; kotiaika oli heille päivän paras osa.
Kolmella opettajalla oli merkittävä vaikutus
Cliffordin elämään. Liikunnan opettaja oli varsinainen kiusaaja ja kun Clifford
oli 12 vuotta vanha, opettaja pieksi hänet kepillä niin pahoin, koska hän ei
liikkunut kyllin nopeasti, että aiheutti hänelle pahoja mustelmia. Kun Clifford
meni kotiin lounaalle, hänen äitinsä tietenkin kauhistui, koska hän ei tiennyt
jatkuvasta huonosta kohtelusta. Hän vei Cliffordin itse takaisin kouluun ja
ilmoitti huonosta kohtelusta rehtorille. Opettaja pantiin pois paikaltansa
viikon kuluessa, mutta palasi koululle kaksi vuotta myöhemmin.
Koulun vanhin opettaja opetti uskontoa ja
todella välitti jokaisesta oppilaasta. Hänelle irvailtiin koulun pihalla, silti
jokainen suhtautui häneen kunnioittavasti, koska hän eli niin kuin opetti. Hän
oli tosi kristitty ja oli kieltäytynyt ylenemästä rehtoriksi, koska ei uskonut
ruumilliseen kuritukseen. Hän yritti todella kovasti auttaa Cliffordia, mutta
pystyi tekemään kovin vähän.
Äidinkielen opettaja opetti myös musiikkia ja
hänestä tuli Cliffordin ystävä. Koska Clifford oli saanut syntymälahjanaan
hyvän äänen, opettaja käytti hänen kykyään joka tilanteessa. Yhteisissä
aamunavauksissa ja vanhempainilloissa Clifford nähtiin toistuvasti laulamassa
sydämensä kyllyydestä. Tämä tietenkin aiheutti kateutta ja lisäsi huonoa
kohtelua koulun pihalla, mutta Clifford kesti kiusaajiaan äidinkielen
opettajalta saamansa huomion vuoksi.
Sitten eräänä päivänä tuli äänenmurros ja
ystävällisestä opettajasta tuli kaikkein suurin kiusaaja. (Clifford alkoi
pikkuhiljaa oppia olemaan luottamatta keneenkään.)
Seitsemänikäisenä Clifford oli liittynyt
paikalliseen kirkkokuoroon ja tämä oli vaikuttanut suuresti hänen
kotielämäänsä. Niinpä hän oli sunnuntaina kirkossa, isän ollessa pahimmillaan
juopottelusta aiheutuvan pahapäisyytensä vuoksi. Alfred oli muuttunut ja niinpä
hän alinomaa rääkkäsi vaimoaan ja lapsiaan henkisesti. Riidat jatkuivat nyt
joka yö ja koko perhettä pidettiin hereillä pikkutunneille asti.
Neljäntoistaikäisenä Clifford lopetti koulun
ja alkoi työskennellä paikallisessa sulatossa. Hän ei ollut kyllin nokkela
alkaakseen oppipojaksi ja hänen äitinsä tarvitsi laajan pesueensa tuomaan
talouteen niin paljon rahaa kuin mahdollista. Äiti pystyi nyt, ensimmäistä
kertaa ikinä, säästämään hiukan. Hänen oli säästettävä viittää tyttöään varten,
jotka olivat vakavasti alkaneet ajatella avioituvansa tulevaisuudessa. Clifford
siirtyi työpaikasta toiseen, muttei pystynyt löytämään onnea.
Hänellä oli ollut äänenmurros ja sitten ääni
palasi yhtä voimakkaana ja hyvänä kuin se oli aiemmin ollut ja hän oli edelleen
suosittu kuoronjäsen. Amerikkalainen evankelista Billy Graham tuli
Iso-Britanniaan 1960-luvun alussa ja kiertueensa aikana esiintyi Maine Roadin
jalkapallostadionilla. Paikallinen seurakunta vuokrasi bussin n. 33 kilometrin
matkaa varten nähdäkseen hänet ja jotenkin kävi niin, että Cliffordia
pyydettiin menemään heidän mukanaan. Oli ensimmäinen kerta, kun Clifford oli
kuullut ilosanomaa saarnattavan ja kokouksen aikana hän alkoi käsittää sanoman.
Ja että hän totisesti rakasti tätä yksinäistä nuorta miestä. Kokouksen lopussa, kun kutsu kävi, ja kun väkijoukot liikkuivat kohti edustaa ja kentälle, Clifford oli etsijöiden joukossa. Sitä ei kestänyt kauaa ja pian Clifford eli samoin kuin aina oli tehnyt. Hänen kirkkonsa ei uskonut uudelleensyntymiseen eikä amerikkalaisiin evankelistoihin ja kirkkoherra vakuutteli hänelle, että hän oli matkalla taivaaseen.
Clifford oli kastettu lapsena ja pidettiin
annettuna tosiasiana, että kaikki anglikaanit olivat matkalla taivaaseen.
Yhdeksäntoistaikäisenä Clifford alkoi
työskennellä paikallisissa pubeissa ja kerhoissa laulajana ja kun hän sai
ajokortin, hän pystyi tekemään varauksia eri pikku- ja suurkaupunkien
tapahtumapaikkoille. Pian hänestä tuli kyllin suosittu voidakseen ryhtyä
ammattilaiseksi ja hän alkoi unelmoida kuuluisuudesta. Clifford oli luvannut
itselleen, että hänestä ei koskaan tulisi isänsä kaltaista ja että hän ei
koskaan koskisi alkoholiin eikä kohtelisi lapsiaan kaltoin.
Jonkin ajan kuluttua poika, jota kukaan ei
halunnut, oli matkalla tähteyteen ja tapahtumapaikoille ja ohjelmienjärjestäjät
halusivat käyttää Lancashiren laulajaa. Suuren kokoluokan kutsuesiintymisiä
pidettiin ympäri Pohjois-Englantia ja Cliffordistä oltiin hyvin kiinnostuneita.
Eräässä oikein erityislaatuisessa esiintymistilaisuudessa jokainen nosti
maljojaan esityksen tähdelle Cliffordille ja samppanja virtasi kuin vesi. Illan
aikana Clifford kokeili samppanjaa ensimmäistä kertaa ja hän todella nautti kokemastaan
alkoholin tuomasta vapaudentunteesta. Siitä illasta lähtien Clifford ei
hankkinut ainoastaan pokaalia vaan myös mieltymyksen alkoholiin ja alkoholista
tuli elintärkeä osa hänen elämäänsä.
Hyvin lyhyen ajan kuluessa Clifford ei enää
pystynyt esiintymään ilman nestemäistä kainalosauvaansa eikä hän vielä
käsittänyt, millainen ote juomalla oli hänestä. Hän tuli siitä tietoiseksi
erään esityksensä aikana, kun hän putosi esiintymislavalta eikä pystynyt
jatkamaan. Hän oli juovuksissa ja täysin kykenemätön esiintymään.
Tähtiesiintyjän ura kestää yhtä kauan kuin varauksiatekevät
ohjelmienjärjestäjät haluavat sinut ja
yhdessä yössä Cliffordista oli tullut epäluotettava. Hän oli juoppo eikä enää
luotettava. Kun juoru kiiri viihdeympyröissä, ohjelmienjärjestäjät alkoivat
perua ja päivän sisällä hänen dramaattisesta putoamisestaan hänestä oli tullut
entinen viihdetaitelija. (Hänen uransa oli ohi.)
Uransa aikana Clifford oli tehnyt ja
käyttänyt valtavat määrät rahaa. Hänellä oli ystäväpiiri, joka oli aina ollut hänen
ympärillään juhlimassa hänen kanssaan, mutta he katosivat yhtä nopeasti kuin
tähteys, kun rahat loppuivat. Cliffordin alkoholiongelma oli nyt häpeänaihe
kaikille – paitsi Cliffordille.
Hyvin lyhyessä ajassa Clifford alkoi
käsittää, että hänen yleellinen elämänsä oli nyt ohi ja että hän oli
käytännöllisesti katsoen varaton. Vain yksi ratkaisu tuli mieleen, hän menisi
Lontooseen ja yrittäisi aloittaa uudelleen. Kukaan ei halunnut antaa hänelle
toista mahdollisuutta ja hän oli nyt koditon. Oli onni, että hän oli saapunut
Lontooseen kesän aikana, koska hyvin lyhyessä ajassa hän muuttui rahattomaksi
ja etsiskeli nyt paikkaa missä nukkua, kun hän kohtasi ensimmäisen yönsä
ulkona. Hän oli onnistunut juomaan itsensä normaaliin juopumustilaansa
kerjäämällä ohikulkijoilta hoiperrellessaan Thamesin jokivartta pitkin päivällä
ja tuona yönä hän nukkui Royal Festival Hallin ulkopuolella.
Läpi kesän hän nukkui yöt puistonpenkeillä
tai joenvarrella olevilla istuimilla. Talvi lähestyi ja yöt olivat alkaneet
viiletä. Kaduilla- ja jokivarrellaoloaikanaan hän oli tavannut ryhmän miehiä,
jotka myös elivät samalla lailla ja kuten hän olivat menettäneet toivonsa.
Eräänä iltana, kun ensimmäiset pakkaset alkoivat pitää otteessaan, eräs heistä
pyysi Cliffordia liittymään heihin.
Siitä lähtien Cliffordilla oli uusi koti joka
yö, pahvilaatikko sillan alla Embankment-aseman ulkopuolella. Päivällä
Cliffordilla oli tapana kävellä Vauxhall Bridge-sillalta Tower Bridge-sillalle
ja taas takaisin, kerjäten koko matkan meno- ja paluumatkallaan Thamesiä pitkin. Jos hän kulki pubin ohi ja joku oli
jättänyt juoman vartioimatta, Cliffordilla oli tapana juoda se ja sitten vain
jatkaa kävelemistään. Kävellessään hänellä oli tapana etsiskellä
tupakantumppeja jalkakäytävältä ja kumartua poimimaan niitä. Juomisen lisäksi
hän poltti ketjussa terveytensä piloille käsittämättä, että hänellä oli
ongelma.
Hänen nukkuessaan yönsä metroaseman
ulkopuolella, ihmiset usein tarjosivat hänelle ja hänen kavereilleen teetä ja voileipiä. Useimmat näistä
vapaaehtoisista olivat tietenkin eri kirkkojen järjestöistä; Monet heistä
saivat kuulla ivallisia kommentteja Cliffordin kaltaisilta kulkureilta, jotka
eivät halunneet olla missään tekemisissä heidän hyväntekeväisyytensä kanssa.
Tarjottiin ilmaista ruokaa ja vaatteita rukoustarjouksen lisäksi, mutta
Clifford oli kirkon kasvatti ja oli tyydytyksekseen osoittanut, että rukous ei
toimi. Vasta monta vuotta myöhemmin hän myönsi itselleen, että syy hänen
rukouksensa toimimattomuudelle oli se, ettei hän koskaan ollut vaivautunut edes
puhumaan Jumalalle.
Kuinka Jumala voi vastata, jos Häneltä ei ole
koskaan kysytty?
Jos talvet olivat liian kylmiä ja tuulisia,
Cliffordilla oli tapana kirjoittautua johonkin retkeilymajaan ja jakaa
makuusali jopa sadan miehen kanssa. Retkeilymajojen perussääntönä oli
vaatteiden päälläpitäminen vuoteessa tai muuten ne varastettaisiin ennen
heräämistäsi.
Talvi oli ankara ja Clifford kirjoittautui
erääseen retkeilymajaan muutamaksi viikoksi. Hän oli ollut asukkina yli
kuukauden kuullessaan, että Pelastusarmeija, joka pyöritti retkeilymajaa, oli
aloittamassa ilmaisten vaatteiden jakelua. Kuten muutkin Clifford päätti
liittyä jonoon saadakseen ilmaiseksi vaatteita. Silloin, kun hän oli menossa
vaatevarastolle, eräs vanhempi pelastusarmeijalainen pysäytti hänet.
”Milloin sinä aiot ryhdistäytyä?” Oliko
tervehdys vieraalta vanhemmalta mieheltä? Normaalisti Clifford olisi iskenyt
takaisin suun täydeltä herjauksia, mutta jollain tapaa tämä mies ei loukannut
häntä. Hän oikeastaan pystyi tuntemaan tästä ihmisestä säteilevän rakkauden ja
huolestuneisuuden tavalla, jota hän ei koskaan
aiemmin ollut kokenut. ”Kuka nyt minun kaltaistani toivotonta tapausta
kaipaisi?” oli Cliffordin vastaus. Kului muutama hetki ennen kuin pelastusarmeijalainen
katsoi Cliffordia silmiin, ja sitten hellävaroen sanoi, ”Tiedän jonkun, joka
kaipaa sinua, vaikkakaan sinä et Häntä kaipaa. Voin saada sinut hyväksytyksi
vieroitusosastolle tänään ja kun palaat, voit saada itsellesi huoneen.”
Kun Clifford kulki Tower Bridgen yli ja
suuntasi kulkunsa kaupungin itäosaan ja raittiuteen, hän ei tiennyt sitä
henkistä että fyysistä tuskaa, jonka hän kokisi muutamana seuraavana päivänä.
Hän ei ollut koskaan käynyt läpi vieroituksesta johtuvaa kuumehourailua, kun
aivot himoitsivat vuosia sitä myrkyttänyttä alkoholia. Hän saapui lopulta
Pelastusarmeijalle ja kävi läpi sisäänottomuodollisuudet.
Suihkun jälkeen hänet laitettiin nukkumaan
24:ksi tunniksi. Oli ihmeellistä olla huoneessa vain kolmen muun miehen kanssa
ja saada kaikki ateriat sänkyynsä. Kun tunnit kuluivat ja alkoholin himo alkoi
tulla jäädäkseen, Cliffordista alkoi tuntua, ettei hän mitenkään pystyisi
jäämään ja ettei hän kykenisi kohtaamaan seuraavien tuntien tuskaa, jota hän
parhaillaan koki. Hän alkoi hikoilla ja sitten hänen kehonsa alkoi vapista.
Muutaman tunnin kuluessa vapinoiden alkamisesta Clifford sai ensimmäisen
kohtauksensa, muutaman seuraavan tunnin aikana hän koki kohtauksia kohtausten
perään, kun hänen kehonsa vaati alkoholia.
Hänelle kerrottiin sen jälkeen, kun hänet
päästettiin pois vuoteesta, että sairaanhoitaja oli istunut hänen vieressään
koko yön läpi ja hoitajan mielestä hän ei tulisi jäämään eloon, hän ei saanut
ainoastaan alkoholin aiheuttamia vaan myös epileptisiä kohtauksia. Vasta kahden
päivän päästä Clifford kykeni nousemaan vuoteestaan ja vasta neljän päivän
päästä hän pystyi katsomaan ruokaa. Pelastusarmeijalla oli monia sääntöjä
asukeille, mutta sääntö, jota he eivät saaneet rikkoa oli se, että kaikkien
vuoteesta päästettyjen asukkaiden täytyi mennä aamuhartaukseen. Kokoontuminen
kesti vain viisitoista minuuttia ja vaikka Clifford osallistui ja nautti
vanhojen virsien laulamisesta, sillä ei ollut hänelle merkitystä.
Hoitojakso loppui aivan liian pian. Paljon
piti tehdä ja vuodetta odottavien kulkureiden määrän vuoksi hoitojakso täytyi
rajata seitsemään päivään.
Oli perjantain lounasaika, kun Clifford meni
toimistolle sanomaan hyvästit henkilökunnan jäsenille, jotka olivat niin paljon
tehneet hänen hyväkseen. Hän yllättyi täysin, kun hänelle kerrottiin, että
henkilö, jonka oli määrä ottaa hänen paikkansa, oli päättänyt, ettei hän
pystyisi kohtaamaan vieroitusta. ”Miten olisi, haluaisitko jäädä maanantaihin
asti?” työvuorossa oleva virkailija kysyi. ”Kyllä, kiitos”, Clifford vastasi,
hän tunsi olonsa huippuhyväksi ja mahdoton oli tapahtunut, hän oli nyt kuivilla
ja täynnä itseluottamusta ja silti hän tiesi olevansa vielä hyvin
haavoittuvainen. Kunakin iltana henkilökunnalla oli tapana mennä kotiin ja
jättää vain yksi henkilökunnan jäsen vuoroon. Perjantai- ja lauantai-iltana
tuli eräs vapaaehtoinen vuoroon antamaan henkilökunnalle hengähdystauon.
Kukaan potilaista ei ollut koskaan tavannut
tätä vapaaehtoista ja kun hän saapui ja otti velvollisuutensa hoitaakseen,
heille oli miellyttävä yllätys, kun nuori mies kierteli puhumassa vuorotellen
itse kullekin.
Illan edetessä hän osoitti olevansa
kiinnostunut jokaisesta ja Cliffordista tuntui, että hän oikeastaan pystyi
luottamaan häneen, mutta oli silti varovainen puhuessaan hänelle. Asukit
menivät nukkumaan yhdeltätoista, mutta kyseinen ilta oli erilainen, sillä puoli
yhteentoista mennessä ainoa, joka ei ollut mennyt nukkumaan, oli Clifford.
”Haluaisitko kupin teetä?” vapaaehtoinen
tiedusteli. ”Kyllä, kiitos” oli ilahtunut vastaus, kun Clifford oli tähän
mennessä alkanut tuntea olonsa levolliseksi Ericin, hyvin pukeutuneen
vapaaehtoisen, seurassa. Clifford meni toimistoon ja istui alas odottamaan
kuppostaan, mutta Eric luki:
”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iakaikkisen elämän.”
Clifford katsoi Ericiä ja pohti mitä
seuraavaksi tulisi tapahtumaan tämän miehen suhteen, joka teen hauduttamisen
sijasta luki ääneen. Lopulta tee ilmestyi ja keskustelun edetessä Clifford
pystyi kysymään asioista, joita hän ei ollut koskaan ymmärtänyt.
Cliffordin nukkumaanmenoon mennessä ja Ericin
sitä ennen kotiin mentyä yksi sielu oli antanut elämänsä Vapahtajalleen.
Neljän seuraavan vuoden aikana Clifford
seurasi rakasta Vapahtajaansa ja vaikka ajoittain hänestä oli vaikeaa, hän
pysyi erossa alkoholista. Hänestä tuli pelastusarmeijalainen ja hän oli ylpeä
uniformun päälläpitämisestä ja hän jopa meni pubeihin eri puolilla Lontoota
myymään Sotahuuto-lehteä vanhoille juopottelukavereilleen.
Vuonna 1980 Clifford esiteltiin perheelle,
jonka luona vastuuvuorossa oleva upseeri vieraili. Mavisillä oli nuori tyttö ja
henkisesti vammainen poika. Vuonna 1981 yli vuoden koskiskelun jälkeen Mavis ja
Clifford sopivat naimisiinmenosta ja ylpeä sulhanen ajoi Lontoosta Lancashireen
uuden perheensä kanssa. He olivat menneet naimisiin paikallisessa
Pelastusarmeijan päämajassaan, joka oli
täynnä heidän kristittyjä ystäviään. Seremonioiden jälkeen he palasivat
Cliffordin kotikaupunkiin siunaustilaisuuteen, johon hänen perheensä
osallistui. Kun se oli ohi, vastanaineet liittyivät perheen seuraan
juhla-aterialle. Kun he valmistautuivat lähtemään kotiin ja kuherrusmatkalle
Espanjaan, häälahjat avattiin. Ennen kuin he lähtivät, heille annettiin iso
yllätyslahja, pullo samppanjaa. Vaikka Clifford kieltäytyi, perhe ei suostunut
kuuntelemaan ja lopulta lopettaakseen kiistelyn, Clifford hyväksyi lasillisen.
Ennen kuin he lähtivät, Clifford oli
juovuksissa ja kaikki raittiuden vuodet päättyivät siihen. Kahdessa vuodessa
avioliitto oli ohi ja pojasta, joka oli luvannut olla tulematta isänsä
kaltaiseksi, tuli ilkeä öykkäri. Kestäisi neljätoista vuotta ennen kuin
Clifford raitistuisi kunnolla. Vuonna 1992 Clifford palasi kotikaupunkiinsa ja
löysi yhden huoneiston, kunnes hänelle voitaisiin löytää pysyvä koti. Hän oli
elänyt lähes kaksikymmentä vuotta Lontoon kaduilla, eikä häntä pystytty
kutsumaan sivistyneeksi.
Rahoittaakseen juomisensa hän matkusti
lähimpään isoon kaupunkiin Boltoniin ja seisoi kaduilla viihdyttäen ja kerjäten
rahaa.
Hän oli tavannut kadulla paikallisen
lääkärin, joka oli kristitty ja jonka vastaanotolle hänet oli kutsuttu
potilaaksi.
Neljän seuraavan vuoden aikana Cliffordista
tuli tämän paikallisen sairaalan vakituinen katkaisuhoidossa oleva asukki.
Hänet otettiin sisään vieroitushoitoklinikalle 33 kertaa ennen kuin hän lopulta
luopui alkoholista. Vuodet olivat vaatineet Cliffordin terveydestä ja
ulkomuodosta veronsa ja hän oli nyt todellakin vain varjo menneisyydestä.
Hän oli oppinut tuntemaan ja kunnioittamaan sairaalan
asiantuntijalääkäriä ja lähtiessään sairaalasta helmikuussa 1996 Clifford
yllättyi tavatessaan tämän hienon miehen. Vastaanottohuoneen yksityisyydessä
Clifford joutui viimein vastatusten itsetuhoisuudesta johtuvan julman totuuden
kanssa. ”Sinulla on peruuttamaton aivovaurio ja olet maksakirroosin
loppuvaiheessa, sinulla on vain noin kuusi kuukautta elinaikaa” selitti
lääkäri. Jos Clifford oli ottanut vinkistä vaarin ja lopettanut juomisen vain
muutamaa vuotta aiemmin, maksa oli pystynyt korjautumaan. Nyt oli liian
myöhäistä ja hän oli piankuolevien listalla vailla toivoa armahduksesta.
Clifford
meni kotiin kuolemaan.
Kun viikot kuluivat, tuli selväksi, että
lääkäri oli oikeassa. Ensiksi oli jatkuva päänsärky, hänen painonsa alkoi
lisääntyä ja sitten keltataudin nostaessa ruman päänsä Clifford alkoi muuttua
keltaiseksi.
Hän huusi Jumalaa avuksi, mutta taivas
vaikeni ja Clifford tiesi, että hän teki kuolemaa vailla lohtua iankaikkisen
elämän toivosta.
Kylässä, jossa Clifford oli varttunut, piti
ryhmä miehiä viikottain rukouskokouksia. Eräänä päivänä Clifford kutsuttiin
illaksi mukaan ja toivotettiin niin tervetulleeksi, että siitä tuli hänen
viikkonsa kohokohta. Kun hän oli kulkenut Jeesuksen kanssa, hän oli kuullut
maailmanlaajuisesta miesten järjestöstä, joka kokoontui palvomaan ja joka
kutsui muita mukaan aterialle, jota seurasi todistamiset. Häntä hämmästytti se
tapa, jolla miehet sopeutuivat toistensa seuraan, vaikka he olivat niin monesta
eri kirkkokunnasta ja vaikka itse kukin oli menestyvä liikemies.
Cliffordille kerrottiin, että heidänlaistensa
miesten ryhmät tapasivat samalla tavalla veljellistä yhteyttä pitääkseen yli
viidessäkymmenessä maassa kautta koko maailman. He kutsuivat itseään Täyden
Evankeliumin Liikemiesten Kansainväliseksi Veljesliitoksi.
Hän oli nyt täysin raitis ja vaikka hän
näytteli osaansa vakuuttavasti, hän oli hyvin tietoinen sydämensä tyhjyydestä.
Hän huusi huutamistaan Jumalan puoleen, muttei vastauksia eikä ihmeitä koskaan
tullut. Clifford saavutti 51.vuotissyntymäpäivänsä heinäkuun lopulla ja vietti
sen mieltä ja kehoa samalla ahdistaen. Taudin edetessä hänen kehonsa oli
pöhöttynyt ja oli nyt lopettamassa toimintaansa niiden myrkkyjen vuoksi, joita
maksa ei pystynyt selvittämään. Cliffordin viimeinen taistelu oli käsillä ja
hänet oli jo lyöty.
Elokuun toisen viikon aikana hän tajusi, että
loppu oli todella lähellä, kun hän tuli tietoiseksi kotonaan kaikkialle
tunkeutuvasta oudosta hajusta. Kuolemalla on oma tuoksunsa ja Clifford oli
kokenut sen tuoksun aiemmin kuolleiden ystäviensä läheisyydessä, nyt oli hänen
vuoronsa kohdata kauhea vihollisensa.
”Taivaallinen Isä, olen kääntänyt selkäni sinulle niin kovin kauan. Annatko minulle anteeksi, vaikka minulla ei ole tulevaisuutta tarjottavana, saat jokaisen hengenvedon, joka minulla on jäljellä. Jeesus, uskon että kuolit puolestani ja nousit sitten. Pyydän, auta minua pitämään lupaukseni ja palvelemaan sinua. Aamen.”
Näin tapahtui tiistaina elokuun 13. päivänä
1996 ja sinä yönä Clifford nukkuin kuin lapsi ensimmäistä kertaa moneen
vuoteen.
Kun hän heräsi seuraavana aamuna, hän tiesi
että jotakin erityistä oli tapahtunut ja ikkunasta ulos katsoessaan hän
käsitti, että jopa hänen näkemänsä puut näyttivät erilaisilta. Ne näyttivät
jotenkin syvemmän vihreiltä; hän huomasi myös, että käveleminen ei ollut aivan
niin tuskallista. Päivän edetessä Clifford koki syvän rauhan ja tyytyväisyyden
tunteen. Hän teki vieläkin kuolemaa, mutta jollain tapaa se ei häntä enää
huolettanut ja hän tiesi, että Jumala oli viimeinkin kuullut ja vastannut hänen
rukouksiinsa. Rentoutuessaan iltaa
varten Clifford ei voinut olla kiittämättä Jumalaa niin ihmeellisestä päivästä
ja mitenkään olla kertomatta Hänelle kuinka paljon hän halusi osoittaa
vastalöytynyttä rakkauttansa.
”Isä, kiitän sinua upeasta pelastuksen lahjasta ja tiedän nyt, että, epäilemättä, viime yönä teit elämässäni jotain erityistä. Lupasin palvella sinua jokaisella hengenvedolla, joka minulla oli jäljellä ja nyt Herra, osoita minulle, mitä sinä haluat ja sitten varusta minut kirkastaakseni Sinua ja Sinun Poikaasi Jeesusta.”
Odottaessaan Clifford tunsi sisäisen äänen
antavan hänelle ohjeita karttakirjan löytämiseksi. Ei se ollut hänen korvillaan
vaan oman sielunsa sisimmällään kuultava ääni. Vaikkakin se oli sellainen
kokemus, jota Cliffordilla ei ollut koskaan aiemmin ollut, hän jotenkin
tunnisti äänen ja tiesi Pyhän Hengen läsnäolon ikään kuin hän olisi vanha
ystävä. Karttakirja löytyi ja Clifford istuutui ja avasi sen
sattumanvaraisesti. Sivu, jonka hän käänsi kirjan loppupuolelta, osoitti Devonin
ja Cornwallin karttaa. Sivua katsoessaan Bristolin kaupunki näytti korostetulta
ja nimi kasvoi ja tummeni. Clifford kirjoitti sen muistiin ja nimen
kirjoittamista lopettaessaan Bathin kaupunki ilmestyi. Näin jatkui jonkin aikaa
ja siihen mennessä, kun hän lopetti kirjoittamisen, hän oli kirjoittanut
muistiin kaksikymmentäyksi eri kaupunkia. Ne ulottuivat Bristolista Penzanceen
ja takaisin Bristoliin.
Rukoillessaan Clifford kuuli taas kerran tuon
äänen, jonka hän oppisi tuntemaan ja jota rakastamaan Herransa palvelemista
jatkaessaan.
”Mene laulamaan kaduille ja kertomaan
kaikille, jotka tulevat puhumaan sinulle, että minä rakastan heitä ja haluan
tuntea heidät paremmin.”
”Mutta,
Herra, minä kuolen pian ja tämän järjestäminen ja tätä varten säästäminen
kestää viikkoja. Minulla ei ole rahaa ja tämä matka maksaa omaisuuden, mutta
luotan siihen, että Sinä, Herra, annat kaiken tämän tehtävän
loppuunsaattamiseen tarvittavan voiman.”
”Kerro ystävillesi huomisessa rukouskokouksessa, mitä sinulle on tapahtunut.”
”Herra,
sinä kerroit minulle Sanassasi, että sinä vahvistaisit Sanassasi mitä ikinä
sinä olet omiasi opastanut tekemään. Avaan Raamattuni ja jos se, mitä olet
minulle kertonut, pitää paikkansa, en kyseenalaista ohjeitasi uudelleen.”
Raamattuaan avatessaan Clifford käsitti,
miten valtavan vaihtokaupan hän oli tehnyt Jumalan kanssa. Hän oli antanut
Jumalalle jättimäisen haasteen. Edes se, että tulisi vakuuttuneeksi tälle
kokemattomalle evankelistalle annetusta tehtävästä, oli lähestulkoon mahdotonta.
Hän avasi Raamatun ja alkoi lukea.
”Jeesus kutsui koolle
kaksitoista opetuslastaan, ja antoi heille voiman ja vallan parantaa taudit ja
karkottaa pahat henget. Hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja
parantamaan sairaita.”
Luukkaan kirjan luvun 9 jakeet 1-9 sanoivat
kiistatta sen kaiken. Seuraavan päivän aikana Clifford kirjoitti
kirjoituskoneella matkareittinsä ja ohikulkijoille annettavan kirjeen, sitten
otatti niistä kopioita. Hän valmistautui kokoukseen menoon ja mietti, millaisen
reaktion niin epätodennäköinen seikkailu saisi.
Kokouksessa Clifford koki ylistyksen ja
laulamisen aivan uudella tavalla. Tilaisuuden tultua hän jakoi ensimmäisen
uutislehtisensä ja odotti reaktiota miehiltä, joita oli huoneen täydeltä.
Mitään ei tarvinnut sanoa, iloinen ilme, joka syttyi näiden miesten kasvoille
heidän luettuaan loppuun, kertoi Cliffordille sen kaiken, mitä hän halusi
tietää. Sitten he räjähtivät ylistykseen sitoutuessaan auttamaan uutta veljeään
tekemään elämänsä matkan. Kerättiin kolehti ja joku jopa antoi Cliffordille
puhelinkortin, jotta hän pystyisi soittamaan missä ikinä olisi tarvetta.
Clifford valmistautui lähtemään ja
lähtöaamunaan hän pakkasi ostoskärrynsä kaikella, mitä hän tarvitsisi
kulkiessaan neljä viikkoa ympäri maan länsiosaa. Herran ohjeen mukaisesti hän
oli maksanut kaikki huomattavat laskunsa ja se vei kaikki ystäviensä hänelle
antamat rahat.
Viimein auto ilmestyi viedäkseen erittäin
pelokkaan mutta silti innostuneen evankelistan mammuttimaiselle
Jeesus-kiertueelle. Agnes, hänen erään ystävänsä vaimo, saapui ja lastasi
auton, sitten ajoi hänet asemalle, jotta hän ehtisi junaan. Clifford ei ollut
ottanut kärryynsä mitään muuta kuin Raamatun, vaihtoalusvaatekerran,
kolehtipurkin ja pehmonuken, jolla viihdyttää ja houkutella ohikulkevia lapsia.
Juna lähestyi hiljalleen asemaa ja Clifford
valmistautui nousemaan siihen. Hän ei ollut kertonut kenellekään, mutta hänellä
oli vain yksi yhden punnan kolikko taskussaan, jolla maksaa kaikki kulunsa
matkan aikana. Hänellä ei ollut edes junalippua, mutta hänellähän oli lupaus
siitä, että hänen Vapahtajansa pitäisi huolta hänen kaikista tarpeistaan. Agnes
halasi häntä jättäessään hyvästit, sitten hän käveli pois.
Juna odotti lähtöhetkeä, mutta jostakin
syystä jokin pidätteli sitä laiturilla. Clifford mietti kuinkahan Jumala
antaisi hänelle lipun ja sitten alkoi huolestua.
(”Herra,
auta minua, minä pelkään.”)
Cliffordin parkaistessa sanat suustaan
junanlähettäjä valmistautui nostamaan lippunsa ja puhaltamaan pilliinsä, mutta
yht’äkkiä lopetti erään rouvan juostessa laiturilla samanaikaisesti puhuen
hänelle. Siitä hetkestä lähtien Clifford käsitti, että hän oli hyvissä käsissä
ja että Jeesus toden totta rakasti häntä ja auttaisi ja suojelisi häntä
kaikissa olosuhteissa.
Juna saapui Bristoliin ja uupunut mies kapusi
ulos. Paikallinen Veljesliitto oli luvannut majoittaa Cliffordin kyseiseksi
yöksi ja eräs miehistä tuli hakemaan hänet. Martin ei ollut paikkakunnalta,
mutta Cliffordilla oli päällään Jeesus-merkkejä täynnä oleva takki huomioita herättämässä
ja hänen isäntänsä huomasi hänet helposti.
Auton lähtiessä liikkelle Bristol Temple
Meads –asemalta, Martin kääntyi Cliffordiin (merkkimieheen) päin ja tunnusti,
että hän oli tehnyt toisenkin varauksen illalle. Sen vuoksi koti-illan sijaan
hänen pitäisi mennä kokoukseen. ”Jos haluat, vien sinut kotiin ja laitan
sinulle aterian, voit rentoutua ja katsoa tv:tä tai lukea.Toisaalta voit tulla
mukaan kokoukseen kanssani.” Clifford oli lopen uupunut; hän oli matkustanut
kuusi tuntia. Hänellä oli migreeni ja hän tosiaan teki kuolemaa ja hänestä
tuntui, että niin voisi pian käydäkin. Nyt hänelle oltiin antamassa
mahdollisuus ateriaan ja aikaiseen nukkumaanmenoon tai rukouskokoukseen menoon.
Hänen ei tarvinnut kauaa miettiä päätöstään ja niinpä he menivät seuroihin ja
rukouskokoukseen. Kokouksen kuluessa Cliffordia pyydettiin kertomaan ryhmälle
hiukan itsestään ja tehtävästään. Hän puhui muutaman minuutin ja illan
päättyessä hänelle annettiin rakkausuhrilahja. Tällä tavoin Herra täytti hänen
tarpeensa ja kunakin iltana koko kiertomatkan ajan hän laski rahansa ja aina
hänen rahansa juuri sopivasti riittivät selviytymään seuraavasta päivästä.
Matkan neljäntenä päivänä uupunut evankelista saapui Wellsin
tuomikirkkokaupunkiin ja alkoi laulaa loisteliaan kirkon ulkopuolella. Hän oli
laulanut pari tuntia, kun alkoi sataa. Ei ollut mitään paikkaa, mihin mennä
suojaan ja niinpä Clifford jatkoi esiintymistään. Sateesta kehittyi ukonilma ja
sitten siitä tuli kaatosade.
Hetkessä hän oli läpeensä märkä, mutta jatkoi
laulamistaan suojassa oleville turistijoukoille. Sade ei ottanut lakatakseen,
mutta jostakin oudosta syystä Clifford koki voimakasta halua jatkaa
työskentelyään Jeesuksen hyväksi.
Hän oli ollut siellä tovin, kun hän kuuli
jonkun puhuvan hänelle. Clifford kääntyi ja huomasi erään hiukan yli
kolmekymppisen miehen puhuvan hänelle.
”Miksi
sinä siellä seisoskelet virsiä laulamassa ja kastumassa läpimäräksi?” tiedusteli nuori
mies. Hän oli kävellyt katua pitkin ja kuullut etäältä gospelesiintyjän.
Clifford selitti kiinnostuneelle tiedustelijalle mitä hän parhaillaan teki ja
sitten kertoi hänelle, mitä Herra oli sanonut eli hänen täytyi kertoa
jokaiselle,jolle hän puhui: ” Jeesus
todellakin rakastaa sinua Monty ja Hän haluaa tuntea sinut
henkilökohtaisemmin.” Montyn (sillä niin hän oli itsensä esitellyt)
kasvojen ilme oli säikähdyksen sekainen, silti ymmärtäväinen. Kaksi miestä
jatkoi juttelemistaan, sateesta ja väkijoukoista tietämättöminä. Ennen kuin
Monty oli päättänyt tiedustelemisensa, hän antoi elämänsä Jeesuksen rakastaville
käsivarsille. Yhdessä He rukoilivat sateessa tietoisina Pyhän Hengen
läsnäolosta.
Jonkin ajan kuluttua he molemmat käsittivät,
että sade rankkeni rankkenemistaan, ja niinpä iloinen evankelista ehdotti
teelle menemistä kaatosateesta pois päästäkseen. Erotessaan Clifford hymyili ja
huomautti, että oli epätavallista nähdä kääntymys ja kaste samalla kerralla.
Kunakin sunnuntaina Cliffordin jatkaessa
kiertomatkaa häntä tervehdittiin sekavin tuntein kussakin kaupungissa, joskus
hänet toivotettiin avokäsin tervetulleeksi, mutta pian hän oppi, että ihmiset,
jotka eivät halunneet ymmärtää, säännönmukaisesti irvailivat ja nauroivat
pahansuovasti. Hän asusti Veljesliiton jäsenten luona tai löysi edullisen
perhemajoituksen.
Clifford vietti viimeisen Cornwallin päivänsä
Bodminissa ja asusti taas kerran Veljesliiton erään jäsenen ja tämän vaimon
luona.
Tyrone ja Vera toivottivat hänet todella
tervetulleeksi, eivätkä millään voineet tehdä kyllin häntä auttaessaan. He
eivät ainoastaan tehneet hänen heillä oloaan mukavaksi vaan jopa veivät hänet
ulos illaksi näyttääkseen alueen. Suureksi harmikseen hän nousi junaan ja
suuntasi kohti Bristolia ja kiertomatkansa viimeistä päivää. Hänen
ostoskärryissään oli Veraan järjestämä laatikollinen eväitä ja taskussaan sekki,
jolla hoitaa junamaksu Lancashireen.
Clifford kutsuu vieläkin heitä hyvin ylpeänä
ystävikseen. Bristolissa hänet kutsuttiin päättämään kiertomatkansa puhumalla
Veljesliiton aamiaiskokouksessa. Martin oli kokouksessa ja jälkeenpäin ajoi
hänet asemalle, jotta hän ehtisi kotiin menevään junaansa ja matkan edetessä
hyvin tyytyväinen entinen kulkuri torkkui koko matkan.
Hän oli lähtenyt neljä viikkoa aiemmin vain
yksi punta taskussaan ja Jeesuksen johdolla. Häneltä ei koskaan ollut jäänyt
yhtään ateriaa välistä, kun hän oli nälkäinen, hän oli johtanut seitsemän
ihmistä yhteyteen Jeesuksen kanssa mukaan lukien viisi lasta St Justissa. Hän
oli käyttänyt yli viisi sataa puntaa kuluihin, oli ystävystynyt monen kanssa ja
laulaen todistanut monille tuhansille ohikulkijoille. Nyt hänen täytyi päättää
mitä tehdä vaihtorahoille, jotka hänellä oli yhden punnan kolikosta. Niinpä hän
antoi sen pois. Clifford pystyi iloiten katsomaan taaksepäin muutamaa edellistä
viikkoa siitä lähtien, kun oli antanut elämänsä Jeesukselle. Hän pystyi nyt
lepäämään ja odottamaan kutsua Taivaan kotiin maksan jatkaessa rappeutumistaan.
Kaksi viikkoa myöhemmin rentoutuessaan ja lukiessaan alkuillan aikana erästä
kirjaa Clifford kuuli taas kerran tuon tutun äänen sydämessään. Se käski häntä
hakemaan karttakirjansa ja avaamaan sen. Tällä kertaa hänet lähetettiin
Skotlantiin kahden viikon kiertomatkalle tähtäimen osoittaessa
rajakaupunkeihin. Tämän jälkeen hän meni Walesiin, Mansaarelle ja joulun
lähestyessä hän ylitti Irlannin meren Irlannin neljän viikon kiertomatkan
vuoksi.
Yhden vuoden ajan Clifford jatkoi junien ja
bussien odottelua levittäessä hyviä uutisia Jeesuksesta kaikkialle
Yhdistyneihin Kuningaskuntiin. Se oli kovaa työtä ja se väsytti paljon. Hän oli
käynyt monissa kirkoissa ja kuunnellessaan hän käsitti, että tässä kristityssä
maassa ihmiset olivat siirtyneet pois Totuudesta Perinteisiin. Monet
Jeesukseen uskovat eivät edes tunteneet Häntä.
Hänen laillaan, ennen Jeesuksen
henkilökohtaista kohtaamistaan, heistä oli tullut KIRKKOKANSAA. Kirkko oli
jämähtänyt hyvien töiden tunkioon ja sunnuntain saarnat oli korvattu Kristuksen
Ristin sijaan moraalikertomuksilla. Itse asiassa ihmiset olivat matkalla
HELVETTIIN, ja juuri kirkko oli heitä sinne lähettämässä vesitetyn, heikon
saarnaamisen vuoksi.
Clifford oli matkustellut yli vuoden ajan,
kun hän päätti ostaa käytetyn auton helpottaakseen hiukan työtä ja säästääkseen
rahaa. Hänellä ei nyt ollut mitään muita tuloja kuin yleisön anteliaisuus. Hän
oli Bournemouthissa, kun hän osti ensimmäisen kulkuneuvonsa. Hän oli ostanut
sen eräältä pastorilta, joka möi autonkummajaisen täydentääkseen tulojaan. Se
näytti toimivan hyvin and Clifford ajoi ylpeänä pois. Hän oli matkalla kotiin,
kun moottori pamahti moottoritiellä ja unelmasta tuli painajainen. Lopulta auto
korjattiin ja Clifford oli hyvin onnellinen voidessaan vihdoin päästä
vaikeammin tavoitettaviin paikkoihin Evankeliumi mukanaan. Peräkontti oli keittopaikkana ja takapenkki nukkumapaikkana.
Se ei ehkä ollut miellyttävä vuode, mutta oli se parempi kuin pahvilaatikko
sillan alla. Clifford oli tähän mennessä käsittänyt, että hänen kaksikymmentä
kulkurin vuottaan eivät olleet hukkaan heitettyjä vuosia, vaan koulutusta
elämänkutsumukseensa evankelistana Yhdistyneiden Kuningaskuntien valta- ja
sivuteillä.
Vuoden autolla ajon jälkeen Clifford tosiaan
nautti elämästään evankeliuminjulistustyössä. Hänellä oli suuri vapaus ja
hänellä oli tapana viettää muutama viikko tien päällä ja sitten palata kotiin
levähdystauolle ja kertoa ystävilleen ihmeellisistä kokemuksista.
Hän oli nähnyt yksittäisten ihmisten
parantuvan. Näihin kuului eräs ihminen Ulsterissa, jonka tilannetta lääkärit
pitivät toivottomana sen jälkeen, kun häneltä oli ohitettu kolme verisuonta
sydänleikkauksessa. Yhdeksän vuotta myöhemmin hänellä ei ole vieläkään ongelmia
sen jälkeen, kun Herra kosketti häntä. Clifford oli rukoillut jonkun vakavasta
rintasyövästä kärsivän, rinnanpoistoleikkauksesta toipuvan puolesta ja vuosia
myöhemmin kukaan ei voisi koskaan tavata onnellisempaa, terveempää ihmistä. Veljesliiton
kokouksessa Cliffordille tarjottiin matkailuautoa autoaan vastaan. Cliffordia
ei tarvinnut suostutella ja muutamassa päivässä hän oli matkalla Irlantiin. Oli
pelkkää autuutta, että hän voi maata yöllä vuoteessa ja että hänellä oli vessa
autossa. Tuolla kaksikymmenvuotiaalla kulkuneuvolla Clifford matkusti yli
viisikymmentätuhatta kilometriä ja vasta sen jälkeen, kun auto lopulta antoi
periksi, sai hän tietää, että romukauppias oli kieltäytynyt ottamasta sitä
ennen kuin sitä tarjottiin Cliffordille.
Sitten eräs pohjoisirlantilainen Tobermoren
kylän baptistiseurakunta lahjoitti samanlaisen kulkuneuvon sen jälkeen, kun
jarrut olivat pettäneet Irlannin tasavallassa. Clifford ajoi n. neljäsataa
kilometriä ilman jarruja, kunnes hän pääsi häntä odottavan pastorin talolle.
Pastori Graham Logan ryhtyi yhdessä rukoukseen Cliffordin kanssa pyytäen Herraa
antamaan uuden kulkuneuvon ja rahat sen ostamiseen. He lupasivat olla
kertomatta kenellekään ongelmasta, jääden odottamaan vastausta Herralta. He
löysivät työhön sopivan kulkuneuvon, mutta se oli vain tavallinen ex-minibussi
ja kaipasi muutostöitä.
Clifford soitti pastori Loganille seuraavan
päivän lopulla, eikä mitään ollut tapahtunut. ”Kukaan ei ole tietoinen
ongelmasta, joten kuinka voisi odottaa kenenkään antavan seitsemänsataa
puntaa?” sanoi pastori. ”Odotahan, niin näet,” sanoi evankelista enemmän
toiveikkaana kuin oikeasti luottaen! Ja niin he odottivat.
Kaksi tuntia myöhemmin he menivät tarvittavat
rahat taskuissaan hakemaan kulkuneuvon, ne olivat ilmestyneet vähän kerrallaan
kahden tunnin aikana. Herran puhuessa yksittäisille ihmisille, he tuon tuosta
pistäytyivät muutama punta mukana tai menivät rahannostoautomaateille nostamaan
rahaa. Lahjat vaihtelivat viidestä punnasta kahteen sataan puntaan ja taas
kerran Clifford näki kuinka paljon Jeesus todella rakasti häntä. Kulkuneuvosta
riisuttiin istuimet pois ja sitten Clifford käsitti, että hän ei voisi tehdä
vaadittavaa työtä. Mutta Jumala oli kulkenut hänen edellään ja joku oli jo
tilannut tarvittavat keittiökalusteet. Juuri silloin Clifford tapasi jonkun,
jolla tulisi olemaan suuri vaikutus hänen elämäänsä ja työhönsä.
Hän oli puhunut Geraldille, mutta tähän asti
hän ei ollut tiennyt hänestä mitään. Gerald oli bussinkuljettaja, mutta hän oli
myös henkilö, joka teki palkatta kaikki kirkon huoltotyöt.
Cliffordin jutellessa pastori kertoi hänelle,
että hänen odotettiin tapaavan Geraldin seuraavana päivänä, jotta hän antaisi
Geraldin tarkistaa kulkuneuvon.
Gerald ja hänen poikansa aloittivat työnteon
ja ennen kuin viikko oli ohi, Clifford ajoi kunnostettua ja muunnettua
matkailuautoaan ylpeänä. Tuosta hetkestä lähtien Gerald on tehnyt töitä
Cliffordin jokaisen kulkuneuvon suhteen ja lähettänyt ne matkaan Vapahtajansa
arvon mukaisina.
Vuonna 2000 Clifford oli poissa tolaltaan,
kun hänen Yoevilin ystävänsä kuoli syöpään. Tämä tapahtui viikon sisällä
ystävänsä tyttären kuolemasta.
Clifford meni molempiin tilaisuuksiin ja
vaikka hän tiesi, että Doug ja Rachel olivat molemmat päättäneet hyväksyä
Jeesuksen elämäänsä, ei se vähentänyt hänen menetyksentunnettaan.
Dougin vaimo Marjorie jäi yksin, mutta
kristittynä hän varmuudella tiesi, että he tapaisivat uudelleen. Muutamaa
viikkoa myöhemmin Clifford matkusti Yeoviliin Marjorien luo kylään. Hän
hämmästyi tavasta, jolla Herra oli auttanut Marjorieta pärjäämään niin suuren
tragedian kanssa, mutta hän löysikin naisen, joka eli hyvin lähellä ihmeellistä
Vapahtajaansa. Puutarhassa oli kaunis asuntovaunu, jota perhe oli lomilla
käyttänyt joka vuosi. Asuntoauto oli taas kerran särkynyt ja nyt Clifford ajoi
autoa, mutta kun hän lähti, hän veti perässään asuntovaunua Jeesuksen hyväksi.
Jokaisessa kulkuneuvossa, jota Clifford on
työhön käyttänyt, on isoja mainoksia kertomassa Jeesuksen rakkaudesta.
Asuntovaunu oli koristeltu näkyvästi Raamatun sanoilla ja Clifford kuuli tuon
ihmeellisen äänen. ”Kulje Irlannin rannikkoa pitkin rukoillen ja minä
kunnioitan sinua.” Clifford teki mitä käskettiin ja vietti kesän matkustaen
ympäri maata. Yli tuhat ihmistä kirjoitti nimensä vieraskirjaan ja Jeesus tuli
monelle läheisemmäksi Cliffordin rukoillessa ja puhuessa heidän kanssaan.
Kerryn kreivikunnan tiet olivat Yhdistyneiden Kuningaskuntien huonoimmat ja
asuntovaunu kärsi pahoin hänen ajaessaan Dinglen niemimaalla, mutta se saattoi
tehtävänsä loppuun, ennen kuin se viimein lopetti toimintansa ja vietiin pois.
Asuntovaunun menetys oli Cliffordille kova isku hänen käsittäessään, että Herra
halusi käyttää häntä Iso-Britannian rukouslähettiläänä.
Vuosi 2001 toi uuden näyn ja Clifford hankki
yhdeksänmetrisen bussin. Geraldilta kysyttiin neuvoja yhdessä toisen ystävän,
Royn, kanssa, muutostyöt alkoivat Cliffordin asuessa Lancashiressa ja bussin
ollessa Ulsterissa. Työ eteni hyvin ja Clifford palasi Lancashireen muutamaksi
viikoksi käyttäen henkilöautoa työntekemiseensä.
Eräänä iltana kotona ollessaan Clifford tunsi
kaulassaan kyhmyn, jota hän ei ollut huomannut aiemmin. Se huolestutti häntä
niin paljon, että hän soitti kotona olevalle lääkärilleen, vaikka oli hyvin
myöhä. Hän ajoi sinne tarkastuttamaan ajettuman ja hänet käskettiin menemään
sairaalaan testeihin.
Vasta viikon kuluttua hän tapasi
erikoislääkärin ja vasta kahden viikon kuluttua hänet leikattiin
erikoislääkärin diagnoosin vahvistamiseksi.
Kun tulokset tulivat, Cliffordilta oli löydetty kaulastaan syöpä
kitarisoista ja imusolmukkeista. Laajamittaisen leikkauksen tekeminen muutaman
päivän kuluessa oli elintärkeää. Kaksi päivää myöhemmin Clifford käveli
leikkaussaliin leikattavaksi ja kirurgi aloitti kahdeksantuntisen leikkauksen.
Kun Clifford heräsi, hänellä oli varmuus sydämessään, että kaikki olisi hyvin
ja muutaman tunnin kuluessa hän hämmästytti hoitohenkilökunnan nousemalla
vuoteesta ja käyttäytymällä normaalisti. Hänen oli pakko ottaa voimakkaita
morfiiniannoksia helpottamaan tuskaa. Vasta paljon myöhemmin hänelle
kerrottiin, että hänen ei odotettu elävän kolmea kuukautta enempää.
Leikkauksen oltua ohi Clifford ajoi Ulsteriin
ollakseen ystäviensä kanssa ja odottaakseen Manchesterin syöpäsairaalan
säteilyhoitoa. Linja-auton valmistuminen eteni hyvää vauhtia, mutta olisiko
Cliffordilla koskaan voimia ajaa sitä? Häntä oli pyydetty tulemaan pääsiäisajan
kristilliseen radio-ohjelmaan ja hän oli antanut sanansa olla siellä. Norman
oli tehnyt paljon auttaakseen Cliffordia ja hän ei halunnut pettää suoranaisena
aarteena pidettävää ystävää. Hänestä oli vaikea mennä sinne, mutta hän saapui
ja piti sanansa Limavadyn seurakunnalle olla mukana radiolähestyksessä ja myös
todistaa, että Jeesus on hänelle hyvin läheinen.
Hoito oli ohi ja Clifford päästettiin
syöpäyksiköstä. Hänen suunsa oli täynnä kivuliaita, märkiviä haavoja, eikä hän
pystynyt enää syömään. Hän saapui Irlantiin letku nenässään ja koneen
ruokkimana, mutta hän oli elossa.
Bussin valmistuminen eteni hyvää vauhtia ja
kun Clifford saapui takaisin Tobermoreen tarkistamaan edistymistä, hän
ilahtuneena huomasi, että se oli nyt täysin uudelleenmaalattu ja näytti lähes
poisajovalmiilta.
Clifford
oli aika huolissaan bussin ajamisen suhteen.
Hän ei koskaan ollut ajanut mitään niin isoa
ja pitkää ja ohjaaminen oli hänelle painajainen. Se oli kovin vanha bussi;
siinä ei ollut ohjaustehostinta ja sitä oli hyvin vaikea ajaa. Clifford ei
vielä ollut terve eikä viipynyt kauaa, vaan palasi Lancashireen jatkamaan
työtään.
Muutama viikko paluun jälkeen Cliffordin
täytyi soittaa lääkärilleen, jotta tämä tarkistaisi hänen hengityksensä. Hän
vinkui ja oli ahdistunut ja hyvin huolissaan, että pahanlaatuinen syöpä oli
ehkä kehittymässä uudelleen eri alueella. Oli hienoinen helpotus saada tietää,
että se oli vain paha keuhkokuumekohtaus ja hänet kiidätettiin sairaalaan
hoitoon.
Bussi oli lopulta valmis ja ensimmäinen sille
sovituista tehtävistä oli Cliffordin ystävän Normanin luona Limavadyssa. Bussi
oli varattu viikoksi kaupunkiin evankelioimaan yömyöhällä pubien ja klubien
asiakkaille. Se oli upeaa aikaa ja bussi oli tupaten täynnä joka yö juopuneista
ja vakavista evankeliumin etsijöistä. Päivänä aikana bussia käytettiin
ostoksientekijöitä varten, jotta nämä voisivat pistäytyä teekupilliselle ja
juttutuokiolle, tai Clifford toisinaan meni puhumaan elämästään alkoholistina
paikallisten koulujen lapsille. Viikon lopulla moni päätti turvautua
Jeesukseen, ja monen elämä oli muuttunut. Seuraavina kuukausina Clifford ajoi
Liikkuvaa Rukoushuonettaan ympäri Englantia, Walesia ja Irlantia, mutta täytyi
palata säännöllisesti syöpätarkastuksiin. Oli mahdotonta jatkaa niin vaikean
kulkuneuvon ajamista ja se päätös hyväksyttiin.
Clifford pystyi lopulta löytämään erään
vanhan Skotlannin Kuninkaallisen Pankin esittelylinja-auton. Siihen oli tehtävä
paljon töitä, mutta Gerald kuten aina otti Cliffordin siipiensä suojaan ja
linja-auto tuli korjatuksi. Siinä oli monta ongelmaa ja koska katto vuoti, koko
runko oli vaurioitunut. Koko talvi siihen meni, mutta vihdoin linja-auto oli
valmis työhön. Clifford unelmoi silti ohjaustehostuksesta, mutta ainakin tämä
linja-auto oli vain kaksikymmentäseitsemän vuotta vanha, ja helpompi ajaa.
Linja-autoa piti vielä työstää niin paljon, että sovittiin, että se viettäisi
kunkin talven kunnostuksessa ja kesän aikana se tekisi kiertomatkoja.
Tuona kesänä Clifford pani alulle jotakin,
josta tuli vuotuinen ajo. Neljänä vuotena hän ei ollut käynyt Skotlannissa,
mutta nyt se hetki oli koittanut. Hän oli löytänyt Pohjois-Irlannista kodin ja
käytti sitä talvikortteerinaan. Heti, kun sää parani ja päivät pitenivät,
Clifford suuntasi Walesin lautalle. Hän matkusti Walesin halki ja suuntasi
Cornwalliin. Kun hän pääsi Land’s
Endille, hän aloitti pitkän matkan John o Groatsille. Kuusiviikkoisen matkan
aikana hän seisahtui levähdyspaikoilla ja parkkipaikoilla päästääkseen ihmisiä
bussiin. Se osoittautui vielä suositummaksi kuin hän oli ennakoinut ja moni
pistäytyi juttutuokiolle.
Ohikulkiessaan oli mukava tavata ystäviä
menneisyydestä. Kohokohta oli tavata Ty ja Vera ja istua taas kerran heidän
kauniissa puutarhassa värikkään pensasnäyttelyn ympäröimänä. Niinpä monet
muistot tulvivat tuolta ensimmäiseltä kiertomatkalta. Clifford teki silloin
kuolemaa maksan pettäessä ja nyt se kaikki oli taas tapahtumassa, mutta tällä kertaa
se oli syöpä.
Kaksi vuotta hänen ensimmäisen kiertomatkan
jälkeen kuoleva maksa kuvattiin. Lääkäri halusi saada selville miksi Clifford
oli yhä elossa ja työskenteli kahdeksantoista tuntia päivässä ilman kummempaa
rasittuneisuutta. Uskonmies ei yllättynyt, kun he eivät löytäneet jälkeäkään
kirroosista ja kun hän oli huomattavan parantanut. Moni on ihmetellyt miksi
näin on käynyt, mutta Clifford vain kiittää Jumalaa ja jatkaa työtä.
”MINUN TIENI EIVÄT OLE TEIDÄN TEITÄNNE,”
SANOO HERRA.
”Siinä on minulle aivan riittämiin,” sanoo
matkaevankelista. Ensimmäisessä rukouskokouksessa Bristolissa eräs taitavapuheinen herrasmies lähestyi
Cliffordia ja esitteli itsensä. ”Nimeni on John,” oli kyseinen vanhempi henkilö
sanonut. Clifford jutteli tovin taitavapuheille kristitylle ja otti hyväksyen
vastaan hänen nimensä ja osoitteensa. Sitä ei sen enempää ajateltu, mutta John
oli myös osallistunut viimeiseen Veljesliiton kokoukseen Bristolissa.
Erään myöhemmän kiertomatkan aikana Clifford
oli tuntenut olonsa hyvin yksinäiseksi ja soitti Johnille jutellakseen.
Rohkaiseva keskustelu sai hänet tuntemaan itsensä valtakunnalle hyvin tärkeäksi
ja siitä kehkeytyi todellinen ystävyys. On hyvin harvinaista, että kaksi hyvin
erilaista miestä eivät tapaisi, kun Clifford kulkee Bristolin läpi. Toinen
heistä yksityiskoulun käynyt herrasmies ja
toinen entinen, usein epäsiisti kulkuri yksi mainio yhteinen asia,
”JEESUS”. Palveluvuosiensa aikana Clifford on tullut siihen johtopäätökseen,
että kun joku todellakin vaeltaa Jeesuksen kanssa, ei kulttuuri eikä koulutus aseta esteitä. Kristus täyttää
kunkin ihmisen Rakkaudellaan.
”Jeesuksessa
me kaikki olemme samassa joukkueessa.”
Clifford saapui viimein matkansa päähän ja
mietti mitä Herralla oli tiedossa hänen varalleen. Hän tunsi tulleensa
johdatetuksi erälle tietylle tielle ja vihdoin seisahtui Scrabsterin
kuvankauniin kaupungin kohdalla. ”Mitä nyt Herra?” hän tiedusteli ja parin
tunnin kuluessa hän jo purjehti Orkneyn saarelle kuukaudeksi.
Hän kohtasi monia mainioita ihmisiä ja hän
sai todella tuntea olevansa kuin kotonaan. Hänen ainoa valituksenaiheensa oli
se, että Orkneyn lauttamaksut olivat Yhdistyneiden Kuningaskuntien korkeimmat (Clifford taisteli vuoden 2005
pyörilläolevan kodin omistajiin säädettyjä hinnanmuodostusperusteita vastaan ja
onnistui saamaan ne alennetuiksi kohtuullisiksi), hän näki Jeesuksen
tulevan monelle läheisemmäksi siellä olonsa aikana.
Orkneysta hän nousi Shetlannin laivaan ja
näiden ihanien saarten kaukaisuus vangitsi hänen sydämensä ikiajoiksi. Se oli
paikka, jonne Clifford pystyi vetäytymään ja jossa rukoilemaan Kuningaskuntien
puolesta vain merilintujen äänten häiritessä häntä. Paikalliset kristityt
ottivat hänet hyvin vastaan ja todellakin hössöttivät. Pääsaaren kaksi
seurakuntaa Cunningsin kaupunkikunnan pienessä kylässä ottivat hänet
sydämilleen, seurakuntalaisista tuli pyhäkköön säännöllisiä vieraita. Hän
vietti monta tuntia kävellen kaukaisella rannikolla yhden ryhmän kanssa.
Täällä Clifford kohtasi elinikäisiä ystäviä.
Tämän kiertomatkan aikana Clifford vieraili Iso-Britannian pohjoisimmassa
seurakunnassa. Se on Metodistiseurakunta Haroldswickin kylässä Unstin saarella;
oli ihmeellistä voida kirjoittaa nimensä vieraskirjaan niin kaukaisessa
paikassa. Mikä Cliffordia todella kutkutti oli se, että hän pystyi ohittamaan
kirkon ja pysäköimään kaukaiselle rannalle yöksi, tietäen että muutaman tunnin
ajan hän ajaisi Kirkkobussia ja Pyhäkkö oli nyt pohjoisin palvontapaikka.
Hänellä oli jopa vieraita, joiden kanssa rukoilla illan aikana. Shetlannista
kiertomatka siirtyi Ulko-Hebrideille ja hän vieraili jopa Barrabasin (Barvasin)
kylässä, Hebridien Herätyksen keskuksessa Lewisin saarella. Päivän pääkadulla
odottelun jälkeen oli todellinen pettymys, ettei yksikään ihminen pistäytynyt
sanomaan ”hei”. Sitten takaisin Etelä-Walesiin ja Eiren(=Irlannin) laivaan.
Seuraavana kesänä Clifford ajoi Mullin
saarelle suunnatessaan Skotlannin saarille ja kuten tavallista pistäytyi
Tobermoryn värikkäässä kylässä. Clifford pani pysäköidessään merkille erään
miehen, joka ylitti pysäköintialuetta ja suuntasi bussia kohti. Clifford
siirtyi pyhäkköalueelle odottamaan ensimmäistä vierastaan.
”Mistä
tässä kaikessa on kysymys?” tiedusteli vieras evankelistalta. Hänelle
selitettiin kaikki ja hän näytti olevan hyvin kiinnostunut työstä. Clifford
antoi hänelle hiukan kirjallisuutta ja tämä poistui kotiin. Seuraavana päivänä
Archie ilmestyi uudelleen moni kysymyksine, joihin Clifford tuntui hänen
tyydytykseen vastaavan.
Archie työskentelee metsässä kaataen puita
Metsähallitukselle ympäröivällä alueella. Clifford viipyi muutaman päivän ja
Archie oli säännöllinen ja tervetullut vieras. Ensimmäisellä vierailullaan
Pyhäkköön Archie kysyi minne Clifford seuraavaksi suuntaa kulkunsa ja oli
aikalailla innostunut, kun kuuli, että Clifford suuntasi Shetlantiin.
”Tunnen erään pastorin Shetlannissa, mutta en
tiedä missä hänen seurakuntansa on. Jos pystyt löytämään Vince McDougalin,
ilmoita hänelle, että olet tavannut minut. En ole tavannut häntä yli
kahteenkymmeneen vuoteen.”
Clifford ajoi pois ja kolme kuukautta
myöhemmin saapui Shetlantiin vuotuiselle vierailulleen. Hän oli hyvin
kiireinen, mutta viimein sai yhteyden baptistipastoriin. Kun he tapasivat,
Clifford kertoi hänelle Archien viestin ja heidän alustavan keskustelunsa
aikana tarina avautui.
Vince lähti Mullista 1970-luvun aikana. Hän
antoi elämänsä Jeesukselle ja kouluttautui baptistipastoriksi. Koulutuksen
jälkeen hän ja hänen vaimonsa Sadie lähetettiin Brasiliaan ja he pysyivät
siellä monenmonituista vuotta seurakuntia juurruttaen.
Lopulta he muuttivat Shetlantiin ja johtivat
erästä seurakuntaa Braen kylässä. Perhe oli ollut siellä viisi vuotta siihen
mennessä, kun Clifford tapasi hänet. Kahden miehen jutellessa paljastui, että
hän oli rukoillut päivittäin Archien puolesta lähes kolmekymmentä vuotta,
vaikka he eivät olleet olleet toisiinsa yhteydessä.
Lopulta Clifford saapui takaisin Tobermoryyn
ja tietenkin hänen ensimmäinen vieraansa oli Archie. ”Löysitkö Vincen
Shetlannissa?” kysyi hengästynyt puunkaataja.
Hän oli todella tyytyväinen, että Veli Clifford
oli löytänyt vanhan työkaverinsa. ”Mitä hänelle kuului, mitä hän sanoi,
muistaako hän minut?” Kysymyksiä tuli toisensa perään, kunnes Clifford alkoi
puhua. ”Vince käski minun ilmoittaa sinulle, että hän on rukoillut puolestasi
lähes kolmekymmentä vuotta,” evankelista kertoi hänelle.
”Minulle
on tapahtunut jotakin lähtemisesi jälkeen,” Archie sanoi. ”Haluan tuntea
Jeesuksen kuten sinä ja Vince.” Rukouksen jälkeen Archie huomasi miten
yksinkertaista Jeesuksen kutsuminen elämäänsä oli ja Clifford sai olla
todistamassa muuttuneen elämän alkua. ”Mitä minä nyt teen?” ”Kerro jollekulle,
että sinusta on tullut kristitty,” Clifford neuvoi häntä. ”Voinko kertoa Vincelle, Onko
sinulla hänen puhelinnumeronsa?” Kolmeenkymmeneen rukouksen vuoteen oli
vastattu ja Archie edelleen seuraa Vapahtajaansa tänäänkin.
Clifford edelleen palvelee Rakasta
Vapahtajaansa ja matkustaa Yhdistyneissä Kuningaskunnissa. Lands Endistä
Hebridien Unstiin ja Emeraldsaari ja Mansaari ovat hänen reviiriään. Ei ole
montaa isoa tai pientä levähdyspaikkaa, joissa hän ei ole todistanut ja hän on
pysäköinyt jokaisella moottoritien varrella olevalla huoltoasemalla
Iso-Britanniassa. Hän on kellottanut yli 1,6 miljoonaa kilometriä, esiintynyt
Etelä-Irlannin RTE-televisiossa ja Shetlannin saarten Yhteiskristilliselle
tv-lähetyksellekin, esiintynyt lukemattomissa sanomalehtiartikkeleissa ja
radio-ohjelmissa. Clifford matkustaa nyt ympäri Pohjoismaita ja tekee säännöllisesti matkoja Färsaarille ja
Islantiin, joissa hän on nähtävissä kansallisissa ja maailmanlaajuisissa
televisioissa. Vuoden 2007 talvella hän matkusti Venäjän rajalle ajettuaan
Norjan, Tanskan, Ruotsin, Suomen ja Lapin halki. Hän viettää paljon ajastaan
Napapiirin tuntumassa ja sen pohjoispuolella. Vaikka hän osaa puhua vain
englannin kieltä, hän kokee hyvin vähän viestintäongelmia. Jeesuksen nimi
riittää tuomaan tulkkeja apuun aina tarpeen tullen. Hänen työnsä eteenpäinmeno
riippuu edelleen lahjoituksista, sillä hän ei saa tuloja mistään muusta
lähteestä. Silti hän vieläkin ajaa kaksikerroksista bussiaan vuoden jokaisena
päivänä palvellen Kunigasten Kuningasta ja Herrojen Herraa.
Ensimmäisellä matkallaan Islantiin häneltä
evättiin pääsy maahan bussin korkeuden vuoksi. Se oli viitisen senttiä sallitun
enimmäiskorkeuden yli.
Hän palasi vuoden sisällä eri bussilla ja
näki Herran liikkuvan nuorten keskuudessa hengellisen työn kautta. Monet
ihmiset, joille hän puhuu, eivät ole koskaan nähneet kaksikerroksista bussia ja
uutuus vetää heitä kyytiin.
Vuonna 2007 hengellinen työ johti Luukkaan
evankeliumin painamiseen Färsaarten ihmisille heidän omalla kielellään.
Saarilla jokaiseen kotiin on yksi kappale jaettuna ja lähes jokaiselle lapselle
oma. Kolmekymmentätuhatta painettiin ja Clifford toivoo pian tekevänsä saman
Johanneksen evankeliumin suhteen.
Sitten ehkä neljännesmiljoona Islantiin. Työ
laajenee, mutta ainoastaan Pyhän Hengen ohjauksessa.
Häneltä kysytään usein jääkö hän koskaan
eläkkeelle, mutta kuinka Jeesusta rakastava evankelista voi koskaan lakata
palvelemasta Vapahtajaansa. Lainatakseni Veli Cliffordia.
Jeesus on sama
Eilen
Tänään
Ja Iankaikkisesti
Palvelen Jeesusta, kunnes hän palaa tai minä kuolen, ja minä en koskaan kuole. Mutta eräänä päivänä minä lakkaan hengittämästä.
Rukoilen, että olet nauttinut elämäntarinani lukemisesta ja että sen kautta huomaat, että olet tullut haastetuksi läheisempään Herran Jeesuksen Kristuksen kanssa kulkemiseen.
Jos olet saanut apua tai tullut haastetuksi,
ilmoitathan asiasta minulle.
Kirjeesi voivat olla minulle todellinen
rohkaisu, joten ethän epäröi kirjoittaa minulle muutamaa sanasta. Ollessani
kiertomatkalla kirjeet lähetetään eteenpäin, niinpä jos vastausta kaivataan,
saattaa tulla viivästyksiä.
Jos olet päättänyt antaa elämäsi Jeesukselle
tai lakannut juopottelemasta tämän kertomuksen vuoksi, ilahtuisin kuullessani
siitä.
Lopuksi haluaisin rukoilla, että Herra
edelleen Siunaa ja Varustaa tähän hyvin jännittävään tehtävään Yhdistyneiden
Kuningaskuntien ja Pohjois-Atlantin ympäröivän alueen valta- ja sivuteille.
Ota
rohkeasti yhteyttä (englanniksi):
Brother Clifford Edwards
PO Box1
Magherafelt
BT45 9AD
|
Sähköposti |
brothercliffordinprayer@hotmail.co.uk |
|
|
|
|
Matkapuhelin |
07818230279 |
|
|
|
|
Tai
Internet-osoitteessa |
www.brotherclifford.com |
|
|
|
|
TAI |
www.highwaysforjesus.com |